Energiansäästövinkkejä
Energiakulujen, eli lämmön, sähkön ja veden osuus hoitokuluista on DASilla noin 40 %. Säästö energiakuluissa tarkoittaa myös pienempää vuokraa.
Yksinkertaisilla teoilla voimme vaikuttaa energiakulutukseen ja ympäristöömme.
Sammuttamalla tarpeettomat valot, sulkemalla
ulko-ovet, tuulettamalla oikein tai käyttämällä vettä harkiten - me
kaikki voimme tehdä oman osuutemme.
Näin sinä voit säästää energiaa
Muuttamalla vedenkäyttötottumuksiasi voit vaikuttaa merkittävästi talon kokonaisvedenkulutukseen. Käytä vettä vain silloin kuin tarvitset sitä. Sulje hana siksi aikaa, kun et tarvitse vettä esimerkiksi hiusten saippuoinnin ajaksi. Pesuallashanasta on tarpeetonta juoksuttaa vettä koko parranajon tai hampaidenpesun ajan.
Keittiö
Astioiden huuhtelu juoksevan veden alla kuluttaa paljon vettä, joten vältä turhaa veden juoksuttamista. Nykyaikaiset astianpesukoneet ovat taloudellisia. Kulutus on keskimäärin 15/litraa pesu, joka vastaa reilun minuutin huuhtelua juoksevan veden alla. Ks. erillinen kohta liittyen astianpesukoneisiin.
WC
Käytä kaksitoimihuuhtelua tarpeen mukaan. Kuivien roskien huuhtelu WC-istuimesta alas kuluttaa tarpeettomasti vettä. Kun WC-tilaan sijoitetaan roskakori kuivia roskia varten, ei vettä tarvita lainkaan niiden poistamisessa. Lisäksi ylimääräiset roskat saattaat tukkia viemäriputkiston.
Lämmitys
Huonelämpötilan tulee olla asunnoissa 19 - 21 C. Tämä lämpötila saattaa tuntua joistakin asukkaista viileältä, mutta tutkimusten mukaan se on kaikkein terveellisin. Pölyn määrä kasvaa lämpötilan noustessa. Lisäksi jo yhden asteen lämmön lisäys nostaisi lämmityskustannuksia noin 5 %.
Huonelämpötilaa säädellään termostaatilla. Toimiakseen termostaatti vaatii tilaa ja aikaa. Termostaatin edessä ei saa pitää paksuja verhoja eikä lämpöä säteileviä laitteita kuten esimerkiksi televisiota tai tietokonetta, eikä termostaattia saa piilottaa paksun pöytälevyn alle. Termostaatti ei tunnista lämpötilaa, jos ilmankierto estyy.
Termostaatteja ei saa kiertää väkivalloin, niiden sääntelymahdollisuus on vain 2 - 3 astetta. Termostaattinen patteriventtiili ottaa huomioon auringosta, sähkökojeista, valaistuksesta ja ihmisistä saatavan lämmön. Ota huomioon myös, että ulkolämpötilan äkilliset muutokset vaativat aikansa lämmön tasaantumiseksi huoneistossa.
Erilliset sisäilmalämmittimet ovat kiellettyjä, sillä ne sekoittavat talon oman lämmönsäätelyjärjestelmän ja lisäävät energiankulutusta.