Tuhoeläimet kuten luteet
Erilaisia tuhoeläinlajeja on olemassa paljon ja niistä tavanomaisia Suomessa ovat rotta, muurahainen, sokeritoukka, lude ja turkiskuoriainen.
Mikäli havaitset asunnossasi ei toivotun tuhoeläimen, ota välittömästi yhteyttä DASin huoltopalveluun. Saat sieltä tarkemmat toimintaohjeet. On tärkeää, että asiaan tartutaan hei ja aloitetaan torjunta. DASilla tuholaistorjunnan suorittaa aina ammattilainen.
Sivusto, jolta voi etsiä lisätietoja ja löytyy myös kuvia erilaisista tuhohyönteisistä:
Lude
Luteen koko vaihtelee 2 ja 8 millimetrin välillä ja ne liikkuvat öisin. Valoisaan aikaan ne ovat piilossa esimerkiksi huonekalujen raoissa, taulujen takana sekä lattialistojen alla. Luteet jättävät jälkeensä mustia ulostepilkkuja, joiden perusteella niiden olemassaolon voi todeta päivälläkin.
Syöpäläiset kuten lude, täi tai kirppu, kulkeutuvat asuntoihin helposti mm. ihmisten vaatteissa, huonekaluissa sekä sängyissä. Käytettyjen sänkyjen ja sohvien ostamisessa kannattaakin tästä syystä olla varovainen. Yleensä huono hygienia ja siivottomuus lisäävät syöpäläisten esiintymistä.
Kiusallinen lude on yleistynyt viime vuosina myös Suomessa. DASin asunnoissa on valitettavasti myös tehty yksittäisiä ludehavantoja. DAS toivoo, että mahdolliset havainnot ilmoitetaan heti vikailmoituksella, jotta asiaan päästään puuttumaan ripeästi. Ilmoittamatta jättäminen voi johtaa asukkaan korvausvelvollisuuteen (DAS vuokrasopimuksen ehdot).
DASilla luteet hävittää aina ammattilainen eli tuholaistorjuja. Ohjeita torjuntaan valmistautumiseen sekä ludehavainnon tekemiseen löydät alta. Voit myös ottaa yhteyttä DASin asiakaspalveluun tai huoltopalveluun.
Luteet eivät yleensä ole este asumiselle, vaikka ovatkin ikävä riesa. Luteista päästään parhaiten eroon torjuntojen avulla, joita joudutaan mahdollisesti tekemään useammin kuin kerran. Torjunnan onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että asukkaat noudattavat annettuja ohjeita. Muutto uuteen asuntoonkaan ei yleensä ratkaise ongelmaa, jos torjuntoja ei toteuteta huolellisesti. On todennäköistä, että asukas kantaa luteet tällöin mukanaan uuteen asuntoon.
Vuokranantajan velvollisuutena on puuttua ludehavaintoon välittömästi. Vuokranantajalla ei kuitenkaan ole korvausvelvollisuutta esimerkiksi asunnosta pois vietetystä ajasta torjunnan ajalta tai huonekaluvahingoista.
Asukkaan velvollisuutena on ilmoittaa havainnosta heti ja noudattaa torjunnasta annettuja ohjeita. Muistathan, että vain huolellisella torjunnalla ikävä riesa saadaan hävitettyä asunnosta.
DAS Huoltopalvelut