EtusivuDASiaa
DASiaa

Terveisiä ylioppilaskunnasta!

17.12.2021
Terveisiä ylioppilaskunnasta!

Vuosi 2021 on kääntymässä kohti loppuaan. Tämä vuosi oli jälleen erilainen kuin viime vuosi, joka meni lähes kokonaan etänä, kotona ja verkon välityksellä. Tänä vuonna olemme saaneet nauttia syksyllä myös tapahtumista, joissa opiskelijat ovat päässeet kokemaan yhteisöllisyyttä pitkän etäjakson jälkeen. Moni opiskelija ehkä näki ensimmäistä kertaa kasvotusten omat vuosikurssilaisensa, vaikka opinnot on aloitettu jo reilu vuosi sitten. DAS on myös ollut pitkäaikaisena kumppanina mahdollistamassa monia LYYn opiskelija-aktiviteetteja, joten suuri kiitos siitä!

 

Korona jättää jäljen opiskelijoihin ja opiskeluun. Opinnot tulevat jatkossakin varmasti olemaan etäopintoina suoritettavia. Uudeksi tavaksi opiskella on noussut myös hybridiopinnot, jossa sama luento tai muu opetustilanne toteutetaan yhtäaikaisesti paikan päällä ja verkossa, en ainakaan toistaiseksi ole niiden suuri kannattaja. Näen haasteita pedagogisessa yhdenvertaisuudessa verkonvälityksellä opiskelevien ja paikan päällä opiskelevien välillä tällaisissa opetustilanteissa, jolloin opiskelun laadun vaihtelu luentojen välillä voi olla suuri. Verkko-opintoja, jotka ovat suunniteltu alun perinkin verkkoon, niitä kyllä kannatan. Monelle maisterivaiheen opiskelijalle, joka jo työelämään on ehtinyt, ovat etäopinnot olleet pelastus, joka on auttanut valmistumaan korona-aikana.

 

Läsnä tapahtuvat opinnot ovat jatkossakin kuitenkin tärkeä osa opiskeluarkea ja -juhlaa. Opiskelijoiden asuminen ja yhteisön luominen opiskelupaikkakunnalle on tärkeä osa monelle, jolle korkeakouluissa opiskelu on ensimmäinen aikuisuuteen kasvamisen paikka. Oma asunto, omat tulot ja menot, omassa keittiössä tapahtuva ruoanlaitto ja kodinhoito tapahtuvat monelle ensimmäistä kertaa silloin, kun korkeakoulujen ovat avautuvat.

 

Yliopistolain toinen pykälä alkaa seuraavasti: ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.” Pidän siitä, että laissa on sanavalintana kasvattaa, eikä esimerkiksi kouluttaa. Kasvatuksen diskurssiin kuuluu mielestäni laajemmin myös opiskelijan identiteetin löytyminen ja kasvaminen itsenäisyyteen. Tämän vuoksi kannatan suuresti alkuvaiheen opinnoissa läsnäolopainotteisuutta.

 

Hyvää alkavaa uutta vuotta ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Antti Eteläaho,
Edunvalvonta-asiantuntija, Lapin yliopiston ylioppilaskunta

Avainsanat

Jaa artikkeli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK