EtusivuDASiaa
DASiaa

Tule mukaan rentoon ja kiinnostavaan yhteisöllisyyttä lisäävään toimintaan DASilla

28.09.2020
Tule mukaan rentoon ja kiinnostavaan yhteisöllisyyttä lisäävään toimintaan DASilla

Asukastoimikunnalla on ollut erikoinen syksy. Normaalisti olisimme järjestäneet kivoja juttuja kuten ikea reissun ja muuta hauskaa puuhaa puhumattakaan kuukausittaisista naapuri-illoista. Koronan vuoksi emme ole voineet järjestää hyvällä omatunnolla mitään tapahtumia. Sen vuoksi olemme päätyneet tänä syksynä kehittämään DAS:n monia varattavia tiloja sekä kivoja lainatavaroita voisi asukkaamme tarvita.

 Käymme tällä hetkellä läpi eri tiloja ja alamme keksimään kivoja juttuja tehdäksemme niistä viihtyisämpiä ja käytännöllisempiä. Asukkaiden sivujen kautta voi varata näitä tiloja omaan käyttöön. Osa tiloista on jopa täysin maksuttomia, kuten esimerkiksi Nilissä sijaitseva kerhotila, joka on oiva paikka vaikka pitää kaveriporukan kokkausiltaa tai pelipäivää.

 Asukastoimikunta on suora linja DAS:n suuntaan ja sitä kautta saadaan tehokkaammin asukkaiden toiveet ja ehdotukset perille. Asukastoimikunta saa budjetin DAS:lta erilaisten aktiviteettien järjestämiseen ja tavaroiden hankkimiseen. Asukkailla on myös kolme edustajaa mukana DAS:n hallituksessa ja asukkaat pääsevät näin vaikuttamaan päätöksentekoon sekä kertomaan asukkaiden mielipiteitä hallituksen suuntaan.

 Jos sinua kiinnostaa vaikuttaa omaan asumiseen ja asukkaiden viihtyvyyteen niin 12.10. on asukkaiden kokous. Asukkaiden kokouksessa valitaan tulevan vuoden asukastoimikunnan jäsenet, puheenjohtaja ja asukkaiden edustajat DASin hallitukseen sekä SOANK:n eli Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukuntaan. Toivommekin että kaikki joilla on terveisiä DAS:lle tai asukastoimikunnalle tulevat kokoukseen. Kutsut saapuvat piakkoin niin sähköisiin kuin myös normaaleihin postilaatikoihin.

 Mikäli juurikin Sinua kiinnostaisi liittyä asukastoimikuntaan osallistumalla tähän kokoukseen se on mahdollista.

 

Jos sinulla heräsi kiinnostusta, ideoita tai on huolia, joita haluat jakaa, niin meidän ideaboxin sekä yhteystiedot löytyvät asukkaiden sivulta. Asukastoimikunta toivookin, että kaikilla on ollut mukava syksy ja olette pysyneet terveenä.


 

Avainsanat

Jaa artikkeli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK