EtusivuDASiaa
DASiaa

Asukastoimikunta on yhteisöllisyyden asialla

04.09.2019
Asukastoimikunta on yhteisöllisyyden asialla

DASin asukastoimikunnalla on luvassa vilkas syksy. Ikea-reissulla pääsee pikkurahalla kodin sisustuksen äärelle ja asukaskokouksessa valitaan tulevan kauden asukastoimikunta. Uusia jäseniä kaivataan toimintaan mukaan, kertoo puheenjohtaja Ville Määttä.

- On tietyt lakisääteiset kokoukset, joissa asukastoimikunta hyväksyy DASin tilinpäätöksen ja budjetin ja niistä saa palkan, mutta muuten toiminta on vapaaehtoista. Se ei kuitenkaan työllistä paljoa, eli rohkeasti mukaan vain, Ville sanoo.

Asukastoimikunnan tärkein tehtävä on yhteisöllisyyden nostaminen. Konkreettisesti se on sitä, että asukastoimikunnalla on runsaasti lainatavaraa yhteistä tekemistä varten: lautapelejä, pilkkivälineitä, lumikenkiä ja jopa lainavene. Asukastoimikunta huolehtii myös DAS-talojen kuntosalien varustuksesta. DASin toimistolla on asukastoimikunnan hankkima remppaboksi, josta voi lainata tarvikkeita pieneen remonttiin.

- Asukastoimikunta veti keväällä myös muovinkeräystempauksen, josta ensin meni ehdotus DASille ja sitten saimme vihreää valoa. Tempauksen myötä muovin kierrättäminen on nykyään pysyvä osa kierrätystä DASilla, Ville iloitsee.

Asukaskokouksessa suora linja DASiin

Asukastoimikunta saa rahaa DASilta erilaisten aktiviteettien järjestämiseen ja tavaroiden hankkimiseen. Tulossa on ainakin kuukausittaisia naapuri-iltoja, mökkireissuja, Ranuan retki sekä 21.9. järjestettävä Ikea-reissu.

- Kannattaa lähteä käymään meidän kanssamme Ikeassa etenkin, jos on juuri muuttanut uuteen kotiin. Viidellä eurolla pääsee bussin kyytiin, Ville vinkkaa.

Asukastoimikunnan toiminnasta kiinnostuneet voivat laittaa viestiä DAS Asukkaiden sivuilta Asukastoimikunta-linkin takaa löytyvään ideaboksiin. Lokakuussa on asukaskokous, jossa valitaan asukastoimikunta ensi vuodelle. Se aloittaa toimintansa tammikuussa.

- Kokouksessa jokainen asukas saa suoran linjan DASille. Kannattaa seurata meitä Facebookissa ja Instagramissa, nimittäin siellä tiedotamme kokousten ja reissujen päivämääristä, Ville toteaa.

Lue lisää asukastoimikunnan toiminnasta artikkelistamme Rohkeasti mukaan asukastoimikuntaan!

Avainsanat

Jaa artikkeli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK