Soluasunnon yhteisessä ruokailutilassa on kirjahylly. Se on vino ja koruton, täynnä tavaraa. Puoliksi palaneita kynttilöitä, multaisia kukkaruukkuja, jonkun käyttämä deodorantti. Se on kuin käytetyn tavaran musta aukko, joka kerää hiljalleen tavaraa itseensä eikä kukaan enää huomaa sinne joutuneita esineitä, tai ainakaan ole huomaavinaan. Hyllyn ylitsevuotavan sekava olemus ärsyttää minua yli kaiken, mutta suljen siltä silmäni. Sanon itselleni, että sen kaaos ei kuulu minun hallittavakseni.
Kun joutuu tinkimään elämän ylellisyyksistä, huomaa ennen pitkään, mitä kaikkea turhaa itselleen on joskus aiemmin haalinut. Olkoon kyseessä se kirjahyllyssä pölyä keräävä kirja, jota ei ole lukenut vuosiin tai se hieman epäimarteleva paita, jota ei halua heittää pois, koska kuvittelee joskus vielä käyttävänsä sitä. Vaihto-opiskelijana huomaa, miten vähän lopulta tarvitseekaan elääkseen aivan kelpo elämää. Samalla huomaa myös monia asioita, jotka ovat hyvin tärkeitä. Muistaa asioita, joita ilman on vaikea olla. Vielä tärkeämpää on huomata, että usein nämä asiat eivät ole edes fyysisesti olemassa.
Myönnettäköön, että minä olen aina välittänyt materiasta. Tunnen oloni tyytyväiseksi, kun minulla on asioita ja esineitä ympärilläni. Tunnen oloni tyytyväiseksi, kun voin ostaa ja omistaa. Täällä naapurivaltiossa en voi niin juuri tehdä. Keittiössä, minulle kaikkein pyhimmässä paikassa, astiat ja keittotarpeet ovat jaettuja ja usein ruuanlaitto vaatii soveltamista. Aluksi se ahdisti ja ärsyynnyin siitä. Nyt luova soveltaminen naurattaa. Eräänäkin iltana tein kermavaahtoa laittamalla kerman pieneen muovirasiaan ja ravistelemalla kerman vaahdoksi rasian kansi suljettuna. Koominen näky keräsi katsojia kämppiksistäni ja nauroimme samalla, kun heiluttelin rasiaa naama punaisena.
Eräänä iltana istuin huoneessani kirjoittamassa esseetä ja pohdin, mitä kaikkea turhaa minulla onkaan kotona ja mistä kaikesta voisin luopua palatessani kotiin. Muistan lukeneeni jostain vinkin, että meidän olisi järkevää luopua kaikesta sellaisesta, mitä emme ole käyttäneet kahteen kuukauteen. En itse suoraan vanno tämän säännön nimeen, mutta ainahan sitä voisi kokeilla. Tavaroista välittömästi luopumisen sijaan ne voisi kasata yhteen laatikkoon, jonka sitten voisi viedä täytettynä varastoon. Jos laatikkoon laittaisi kerran kuussa siihen mennessä kaikkein tarpeettomimmaksi osoittautuneen esineen, ei tahti ainakaan olisi liian hurja. Siinä vaiheessa, kun toinen laatikko olisi täynnä, ensimmäinen pitäisi käydä uudelleen läpi ja katsoa, voisiko siellä olevista tavaroista luopua.
Pohdittuani yllä mainittua päätin myös aloittaa listan asioista, joita elämässä oikeasti tarvitsee. Päätin tehdä rinnalle listan niistä asioista, joita elämässä ei nyt aivan välttämättä tarvitse, mutta jotka tuovat kuitenkin suurta hyötyä. Voin sanoa, että lista oli lopulta lyhyempi kuin se lista esineistä, joiden tiedän odottavan paluutani varastoon pinottuna. Aiemmin olin onnellinen tavaroista kyseenalaistamatta onnen lähdettä. Nyt tuntuu hyvältä ajatella turhista tavaroista luopumista. Tuntuu siltä, kuin olisin antanut itselleni luvan: ei sinun oikeasti tarvitse omistaa kaikkea ollaksesi onnellinen. Onnellisuus on niin paljon enemmän kuin täysi kirjahylly tai vaatekaappi täynnä eri vaihtoehtoja. Minä en tarvitse kaikkia kirjojani. Minä en tarvitse epäimartelevia paitoja. Ne vievät tilaa, ne vievät aikaa. Ne vievät lopulta enemmän kuin tuovat.
Tämä kirjoitus kuulostaa ekohurmokselta, mutta älä suinkaan lue tätä tekstiä sellaisena. Kokeile. Jätä kaupassa ostamatta se, mitä et ehdottomasti tarvitse. Jätä se, jos se on jotain, jonka ainoastaan haluat. Me haluamme niin usein asioita, joita emme tarvitse. Joskus haluamme jotain niin paljon, että tingimme mieluummin jostain oikeasti tarpeellisesta. Lopulta elämä voi muistuttaa vinoa ja tavaroilla täyteen ahdettua kirjahyllyä ruokailuhuoneen nurkassa.
Kukaan ei huomaa, että laitan hyllystä poimimani pölyttyneen kosmetiikkapurkin roskakoriin. Niin usein olen uhannut heittää kaiken hyllystä. Aloitan esine kerrallaan. Emme me kaikkea tarvitse. Ei kukaan tarvitse kaikkea.