EtusivuDASiaa
DASiaa

Hymyjä, huomioita, kiitosta ja kehittyvää siivousyhteistyötä

11.12.2017
Hymyjä, huomioita, kiitosta ja kehittyvää siivousyhteistyötä

Olen Heljä ja työskentelen palveluesimiehenä SOL Palvelut Oy:llä.

Työnkuvani on hyvinkin monipuolinen. Siihen kuuluu monenlaisten siivoustöiden organisoinnin ja asiakaspalvelun lisäksi järjestää myös asiakastyytyväisyyskyselyjä yhteistyökumppaneillemme, kuten Domus Arctica –säätiöllekin, aina näin kerran vuodessa. Tämän kyselyn avulla niin minä, asuintaloja siivoavat Tanja ja Eija, asuntosiivouksia tekevät henkilöt, kuin myös DAS:in väki voimme kehittää ja huomioida vielä tarkemmin asukkaiden toiveet ja huomiot siivouksesta.

Olemme aina kyselyn tulosten tultua istuneet DAS:in väen kanssa alas kehityskokoukseen ja keskustelleet yhdessä, mitä siivoukseen liittyviä huomioita on noussut esiin kyselyssä ja miten me voimme yhdessä reagoida niihin, että niin asukkailla kuin SOL:in ja DAS:in väellä on hyvä, siisti ja turvallinen ympäristö kulkea ja elää.

Tänä vuonna vastaajia oli huikea määrä, 384 vastaajaa, kun vuonna 2016 kyselyyn vastasi vain 126 asukasta. Eniten vastaajia oli Kuntotien alueelta. Tämä mahtava vastaajien määrä kertoo mielestäni siitä, että siivous ja talojen viihtyisyys ovat asukkaille tärkeä asia ja siihen on hyvä kiinnittää huomiota. Mahtavaa - suuri kiitos jokaiselle vastaajalle. Myös vapaan palautteen antajia oli huomattavasti enemmän (98 vastaajaa) kuin viime vuonna (36 vastaajaa) ja näin ollen myös sanallisia kommentteja tuli enemmän. Palautteissa kerrottiin niin hyviä kuin kehitettäviäkin asioita siivouksen suhteen ja ilman palautettahan me emme voisi kehittää ja parantaa toimintaamme.

Vastauksissa oli kiinnitetty huomiota myös oman siisteyden ja roskaamisen näkymiseen esim. maanantaiaamuisin rapuissa. Tähän toivottiin useammassakin vastauksessa jokaisen asukkaan kiinnittävän huomiota ja asukkaat myös pahoittelivat sitä, että SOL:in väki joutuu näitä nuuskia/pizzalaatikoita/oluita ym. asukkaiden jäljiltä siivoamaan. Eri vuodenaikojen vaikutus siivoukseen oli huomioitu vastauksissa aiempaa enemmän ja syksyllä voi siivouskertojen välissä olla tiloissa hiekkaa& lehtiä. Tämä kuvastaa sitä, että asukkaat ovat huomanneet joinakin aikoina siivouksen tarpeen olevan suurempi. Jatkamme siis edelleen hyväksi käytännöksi havaittua kuittauslistojen käyttöä, jotta tilojen käyttäjillekin näkyy koska tilassa on siivoaja viimeksi käynyt ja minkälaisen siivouksen tilaan hän on sillä kertaa tehnyt.

Wc- ja saunatiloihin kyseltiin ylimääräisiä käsipapereita, roskapussirullia, siivousvälineitä ja rikkalapio-harja-settejä, jotta asukkaat voisivat itsekin siistiä omia likojaan niistä. Hyvä idea, tällaisia huomiota kaivataan lisää! Myös pyykkitupia haluavat asukkaat siistiä itse ja ne ovat vastauksista päätellen runsaassa käytössä samoin kuin kuntosalit, joita käytetään ilmeisesti aiempaa enemmän koska niiden siisteyteen oli kiinnitetty huomiota.

Suurin osa asukkaista on edelleen tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä siivouksen tasoon. Eija ja Tanja saivat paljon kiitosta palveluasenteestaan. He ovat oikeat henkilöt oikeilla paikoilla ja vastaavat aina hymyllä hymyyn tai huikkaavat aamuisin hyvät huomenet taloissa liikkujille. Nämä "solistit" haluavat myös välittää kiitokset teille asukkaille. Jatketaan samaan hyvään malliin tätä yhteistyötä.

Kiitos vielä kaikille vastaajille näistä arvokkaista palautteista, huomioista ja kiitoksista.

Yhteistyöterveisin
Heljä, SOL Palvelut Oy

 

Tanja kuittaa työn.JPGTanja vie lehdet.JPG

Avainsanat

Jaa artikkeli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK