DASin hallituksen puheenjohtajan puheenvuoro!

28.09.2020
DASin hallituksen puheenjohtajan puheenvuoro!

Suosittelisitko sinä DAS:a muille?

Me kaikki dassilaiset teemme töitä sen eteen, että jokaisella meidän opiskelija-asukkaalla asuminen olisi kohtuuhintaista ja mahdollisimman helppoa. Olemme tehneet pitkäjänteisesti työtä asuntokannan uudistamiseksi. Pikkuhiljaa soluasuminen on jäänyt taka-alalle. Opiskelijat siirtyivät henkilökohtaisesta opintotuen asumislisästä ruokakuntakohtaiseen yleiseen asumistukeen kesällä 2017. Tämä muutos johti yksinasumisen lisääntymiseen. Asumistuen kasvu on kiihdyttänyt opiskelijoiden pakoa soluasunnoista muuallakin Suomessa. Meillä DAS:lla on valmisteltu hallittua siirtymistä soluista yksiöihin. Ensi vuoden alussa tämä konkretisoituu Venlassa, jossa soluasunnot muutetaan yksiöiksi. Seuraavan viiden vuoden aikana on tarkoitus käydä toteuttaa perusparannukset Juhani, Tuomas, Aapo ja Simeoni taloissa Rantsulla.

Kiinteistökannan kehittäminen on jatkuvaa tasapainoilua. Heikommalla käyttöasteella olevien talojen suhteen joudumme miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, mutta samaan aikaan työpöydällä myös aihioita uudesta kohteesta.

Domus Arctica -säätiö on yleishyödyllinen toimija, mutta talouden on oltava tasapainossa nyt ja tulevaisuudessa. Keskeisin mittari onkin käyttöaste, eli kuinka paljon asuntokannastamme on vuokrattuna ja kuinka paljon tyhjänä. Soluasuntojen muuttaminen yksiöiksi tähtääkin käyttöasteen nostamiseen, joka puolestaan loiventaa vuokrakorotuspainetta jatkossa.

Korkeakoulujen opiskelutavat ovat muuttuneet koronan seurauksena. Hybridiopiskelutapa lienee tulleen jäädäkseen. Osa opinnoista on pakollisia paikan päällä ja osan voi suorittaa ’etänä’. Tämä haastaa myös DAS:ia erityisen voimakkaasti. Kun otetaan vielä huomioon Rovaniemen asumiskustannuksiin liittyvät mahdolliset korotuspaineet, niin meidän tulevaisuutemme on vähintääkin haastava. Mutta yhdessä me selviämme. Mitä vähemmän meillä on tyhjiä asuntoja ensi vuoden aikana, niin sitä paremmin me yhdessä pärjäämme.

Dassilaiset! Tehdään jokainen omalta osaltamme työtä DAS:n eteen ja suositellaan sekä markkinoidaan DAS:n asuntoja opiskelijoille. Näin mahdollistamme kohtuuhintaisen ja hyvän kodin hyvällä sijainnilla mahdollisimman monelle nyt ja tulevaisuudessa.

 

Lasse Kontiola

hallituksen puheenjohtaja

Avainsanat

Jaa artikkeli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK