40-vuotiasta työuraasi juhlistettiin lokakuussa 2015 Pohjanhovissa lämpimissä tunnelmissa. Minkälaisia ajatuksia juhlat toivat mieleesi?
Silloin kun juhlaa alettiin miettimään, mie huomasin itte että aloin miettimään sitä vanhaa aikaa hirveän paljon. Aloin käymään läpi vanhoja papereita vuosien varrelta ja sellaista. Ensimmäisenä oli mielessä, että olisi mukava nähdä niitä vanhoja työntekijöitä. Siellähän oli paikalla vanhaa hallituksen väkeä sekä minun ensimmäinen esimies, Liisa. Hänet oli ihanaa nähdä. Liisan kanssa me edelleen soitellaan ja pyritään vuosittain aina viimeistään kesällä näkemään. Ehkä meistä tuli sillä tavalla ystäviä siinä vaiheessa kun hän lopetti työt DASilla ja muutti eri paikka-kunnalle. Siihen asti mie ajattelin hänestä, että hän on esimies. Hän sanoi silloin kun minulla tuli kolmekymmentä vuotta täyteen, että myös mie olen ollut hänelle ensimmäinen työntekijä ja sillä tavalla tärkeä.
Olet aloittanut DASilla vuonna 1975. Millaista toimistoarki oli silloin verrattuna nykypäivään?
No, minuthan on silloin 1975 valittu toimistontyöntekijä-keskuksenhoitajaksi. Eli silloin DASin I- ja II-talo olivat valmiina ja niissä oli puhelimet. Minun työaikani oli kello 13-21. Periaatteessa kello kuudesta iltayhdeksään mie välitin puheluita huoneisiin. En mie pystyny paljon muuta tekemäänkään. Myös niitä opiskelijoita pyöri siinä kysymässä milloin mitäkin asiaa. Olen sittemmin erikoistunut talouspuolen hommiin enkä tee enää asiakastyötä. Puhelimetkin meiltä on otettu pois.
Toiminnanjohtaja Kirsti Saviaro nosti pääkirjoituksessaan esiin muutokset ja murroksen jotka maailmassa ja Domus Arcticankin toiminnassa ovat käynnissä. Mitkä ovat merkittävimpiä muutoksia joita työurasi varrella olet kohdannut?
Säätiön hallitus teki vuonna 1980 päätöksen, että kirjanpito ja muut systeemit aletaan hoitaa ATK:lla. Mutta mutta. Säätiöllä ei ollut varaa ostaa laitteita. Säätiön omat laitteet on ostettu vasta 1987. Mie kuljin sen kuusi vuotta Oulussa. Otin kirjanpidon ja systeemit mukkaan, ja olin joka kuukausi kaks-kolme päivää Oulussa.
Tilinpäätösten aikaan olinkin siellä sitten viikkotolkulla. Loppuvaiheessa se alkoi jo vähän tympäisemäänkin aina lähtiä. Sitten kun omat koneet tulivat, systeemin käynnistäminen oli tosi iso prosessi. Mie olen nähnyt sen kehityskulun aivan sieltä alusta. Minusta muutos on kiva asia! Meillä oli jo kauppaopistossa ATK:ta, ja mie tykkäsin siitä!
40 vuoteen mahtuu varmasti erikoisiakin tapahtumia. Olet myös varmasti tavannut vuosien varrella melkoisia persoonia. Onko joku yksittäinen hetki tai työtoveri vuosien varrelta painunut lähtemättömästi mieleen?
Minun jälkeeni meille tuli töihin eräs kanslisti. Hänellä oli sellainen tyyli, että hän otti kaikista papereista viidet-kuudet kopiot! Kun lasku tuli taloon, niin ennen minulle tuomista hän kopioi kaiken. Kysyin sitten kerran häneltä, että miksi sie otat niitä kopioita niin mahdottomasti? Hän siihen, että jos sie et vaikka muistaisikaan maksaa. Mie kysyin, että pelkäätkö että mie maksan vahingossa omalta tililtäni säätiön laskut? Nykyään, kun puhutaan paperittomasta toimistosta, niin silloin oltiin kyllä siitä kaukana!
Ajattelen niin, että jos ihminen viettää 40 vuotta samassa työpaikassa, täytyy hänen pitää työstään. Mitkä asiat ovat pitäneet sinut DASilla kaikki nämä vuodet?
Mie nimenomaan tykkään työstäni ja erityisesti tästä talouspuo-lesta. Mie tykkään numeroista aivan hirveästi ja esimerkiksi jonkin virheen hakemisesta kun joku ei täsmää.
Tietysti siihen aikaan kun mie aloitin työelämässä oli työpaikat aika tiukassa – vähän niinkuin nyttenkin. Joissain vaiheessa mie aloin miettimään että tämä on pysyvää. Tämä on ollut tosi turvallinen työpaikka. Sitä piti ajatella esimerkiksi siinä vaiheessa kun osti asunnon.
Työkaverisi Annukka halusi kysyä mitä asioita jäät aikanaan kaipaamaan työskentelystä säätiön palveluksessa?
En mie varmaan tätä työtä itsessään enää jää kaipaamaan. Mie olen niin paljon kuitenki jo niitä numeroita pyörittänyt. Jään kaipaamaan sitä, että mie saan joka aamu lähtiä – sitä säännöllisyyttä.
Tietenkin mie tulen kaipaamaan tätä työyhteisöä. Minusta on mukava viettää aikaa ihmisten kanssa täällä työpaikalla ja mie olen tykännyt tapahtumista ja toimintapäivistä mitä meillä on ollut. En ole kuitenkaan sillä lailla halunnutkaan ystävystyä yksittäisten työkavereiden kanssa. Minulle työyhteisö on se koko porukka.
Viimeiseksi, toiminnanjohtajana Kirsti on luonnollisesti kiinnostunut siitä, miten DASia tulisi kehittää sinun pitkän kokemuksesi perusteella?
DASilla on se tietty rooli mitä se toimittaa täällä – eli ne opiskelija-asunnot. Pitäisi pyrkiä pitämään vuokrataso sellaisena, että se opiskelijoille sopii ja että opiskelijat tulevat meille. Säätiön tarkoitus tulisi pitää kirkkaana mielessä kaikessa toiminnassa.
Kiitos Airi haastattelusta!