Asumislisä muuttuu - tiedätkö nämä jutut?

18.05.2017
Asumislisä muuttuu - tiedätkö nämä jutut?

Opintotuen asumislisä lakkaa valtaosalta opiskelijoista ja opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin 1.8.2017. Opintotuen asumislisää voivat jatkossa saada vain ulkomailla opiskelevat opiskelijat, sekä eräissä tapauksissa oppilaitoksen asuntolassa asuvat. Yleinen asumistuki on ruokakuntakohtainen etuus, jonka tavoitteena on alentaa pienituloisten asumismenoja. Oikeus yleiseen asumistukeen ei ole rajattu vain osaksi vuotta, ei ole riippuvainen opintojen etenemisestä, eikä edellytä oikeutta opintotukeen. Nykyinen opintotuen asumislisä lakkaa automaattisesti yleisen asumistuen piiriin siirtyviltä opiskelijoilta. Yleiseen asumistukeen siirtyvien opiskelijoiden on kuitenkin haettava 1.8.2017 alkavaa tukea erikseen Kelan sähköisestä asiointipalvelusta tai kirjallisesti Kelan lomakkeella AT 1. Tuen hakeminen edellyttää, että tiedät syksyn tulosi, asumismenosi ja muut asumisolosuhteesi.

Yleinen asumistuki on ruokakuntakohtainen, joten kaikkien samaan ruokakuntaan kuuluvien tulot vaikuttavat tuen tasoon. Samaan ruokakuntaan kuuluvat aina yhteisellä vuokrasopimukselle yhdessä asuvat sekä samassa asunnossa asuvat lähisukulaiset, kuten avio- ja avopuolisot, riippumatta vuokrasopimuksista. Eri ruokakuntiin kuuluvat erillisellä vuokrasopimuksella eri osan asunnosta vuokranneet sekä päävuokralainen ja alivuokralainen edellyttäen, etteivät yhdessä asuvat ole kummassakaan tapauksessa lähisukulaisia. Yleiseen asumistukeen siirtyminen voi joissain tapauksissa edellyttää muutoksia etenkin kimppa-asujien vuokrasopimuksiin.

 

Lisätietoja opiskelijan tukien muutoksista täältä: http://www.kela.fi/opiskelijoiden-tukien-muutokset

Mitä toimia muutos edellyttää minulta?

Selvitä, edellyttääkö yleiselle asumistuelle siirtyminen muutoksia asunto-oloihisi, kuten vuokrasopimuksiin. Yleisen asumistuen ruokakuntakohtaisuus voi tarkoittaa, että kimppa-asujille tarvitaan erilliset vuokrasopimukset tai että sopimus on siirrettävä toisen nimiin ja toisesta tulee alivuokralainen. Mahdollisesti tarvittavista muutoksista saat lisätietoa vuokranantajaltasi ja Kelalta.

Asutko DASin asunnossa yhteisellä sopimuksella kaverisi kanssa?

Mikäli asumistuen muutoksen myötä haluatte muuttaa sopimustanne, ottakaa mahdollisimman pian yhteyttä DASin asiakaspalveluun. Vaihtoehtoina on joko

  1. muuttaa solumalliseen asuntoon kaverin kanssa, jolloin molemmille tehdään omat vuokrasopimukset omaan huoneeseen tai
  2. perhemallisessa asunnossa toiselle tehdään yksin vuokrasopimus DASin kanssa ja toinen kaveruksista tulee päävuokralaisen alivuokralaiseksi.

1.6. ja 1.7. alkaen on paras mahdollisuus vaihtaa asuntoa, mikäli toiveenanne on erilliset omat vuokrasopimukset. Toimi siis nopeasti asian suhteen.  

Kun syksyn tulotasosi, asumismenosi ja asumisolosuhteesi ovat selvillä, voit arvioida asumistuen määrän Kelan asumistukilaskurilla: http://www.kela.fi/laskurit

Huomioithan, että voit olla oikeutettu yleiseen asumistukeen, vaikka et nykyisin nostaisi opintorahaa tai asumislisää tukikuukausien loppumisen tai liian hitaan opintojen etenemisen takia. Tulojen ilmoittamisessa tulee ottaa huomioon, että 1.8.2017 alkaen korkeakouluopiskelijoiden opintoraha laskee toisen aseen opintorahan tasolle (enintään 250,28 €/kk) ja opintoraha huomioidaan tulona yleistä asumistukea laskettaessa. Näin ollen yleisen asumistuen taso voi muuttua 1.8.2017 alkaen, vaikka olisit jo nykyisin yleisen asumistuen piirissä. Tulojen muutoksista tulee ilmoittaa erillisellä muutosilmoituksella Kelalle.

Mikäli ruokakuntasi on oikeutettu yleiseen asumistukeen, tukea kannattaa hakea mahdollisimman varhain mahdollisten ruuhkien välttämiseksi. Hakemus on helpointa tehdä sähköisesti osoitteessa www.kela.fi. 1.8.2017 alkavaa asumistukea voi hakea toukokuun loppupuolelta alkaen. Tukea voi saada takautuvasti hakemiskuukautta edeltävältä kuukaudelta. Eli jos haluat yleistä asumistukea 1.8.2017 alkaen, on asumistukihakemuksesi oltava tehtynä viimeistään syyskuun loppuun mennessä.

Yleisen asumistuen hakemuksessa kysytään erikseen vuokraan sisältyvän sähkön ja veden määrää. DASilla asukkailta veloitetaan käyttömaksua 23 €/kk/asuntopaikka/asukas, joka on maksu sähköstä ja vedestä. Vuonna 2017 yhdessä käyttömaksussa (23 €) veden osuus on 11,96 € ja sähkön osuus 11,04 €.

Yleinen asumistuki on mahdollista maksaa myös suoraan vuokranantajan tilille. Mikäli valitset asumistukihakemuksessasi tämän vaihtoehdon, muista ilmoittaa vuokralaskustasi viitenumero Kelalle.

Yleistä asumistukea saavalla ruokakunnalla on velvollisuus ilmoittaa olosuhteiden muutoksista Kelalle. Mikäli muutosten ilmoitus laiminlyödään, voidaan aiheettomasti tai väärän suuruisena maksettu tuki periä takaisin. Ilmoitusvelvollisuus koskee muun muassa tulojen ja asumismenojen muutoksia, muutoksia ruokakunnan kokoon sekä muutoksia muihin asumisolosuhteisiin.

Lisätietoja muutoksien ilmoittamisesta: http://www.kela.fi/yleinen-asumistuki_ilmoita-muutoksista

Jaa artikkeli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK